Wednesday, July 08, 2009

Kesä on nopea käänne

Sen minkä mokkulan hitaudessa häviää, ilmojen pitelemisessä voittaa.
Sää on kuin Mikko Alatalon silmälasit.
Päätin lähteä järvelle käppäsemään koska ilta oli mitä kaunein.
Laitoin kumisaappaat jalkaan ja sivelin hieman Maken hyttysvoidetta, tuota mehiläisvahan, pikiöljyn ja ruusuöljyn sekoitusta iholle.
Mainiota ainetta, vaikkakaan ei enää niin tehokkaasti sääskiä karkoita, onhan purkki jo toistakymmentä vuotta sitten hankittu.
Mukava tervan tuoksu siitä kuitenkin löyhää, eikä sitä tarvitse pestä pois ennen nukkumaanmenoa.
Muutamassa minuutissa ilma muuttui kuitenkin ilta-auringosta Mikko Alatalon lauluksi ja sitten satoikin jo kunnolla.
Että näin tänä iltana.

No comments:

Post a Comment