Tänään kauppareissulla hokasin yksinäisen japanilaisen turistin kuvailemassa lähikaupan risteyksessä arkkitehtuuria monopodin kanssa.
Kielimiehenä kysäisin siinä, että tietääkö mies mikä talo on tuossa vastapäätä.
Noh, ei tiennyt ja kerroin, että kyseinen talo on ns. Leninin talo, jossa Lenin viivähti pakomatkallaan Ruotsiin vuonna 1907.
Jiro, jos nimen oikein ymmärsin oli hieman aikaa ymmällään, kunnes soljuvalla japanilla selitin Venäjän vallankumoukseen liittyviä tapahtumia, jotka johtivat Leninin täällä piipahtamiseen ja Neuvostoliiton syntyhistoriaan.
Jos oikein tulkitsin, sain käsityksen, että kuten suomalaiset, eivät japanilaisetkaan ole niin kovia Neuvostoliitto-faneja.
Tästä tapaamisesta sainkin oivallisen aasinsillan itse kuvaan, jonka räpsäytin kotiin päästyäni.
Kaamos on mukavaa aikaa, on pimeää ja kaikki hissuttelevat pitkin nurkkia.
On hiljaista ja mukavan synkkää.
Sitten aurinko alkaa paistamaan vastapäisen kerrostalon yläpuolelta yli puoleksi vuodeksi.
Suomi on kuin Japani, nousevan auringon maa!
Keväisin liika on kuitenkin aina likaa.
Pimeässä oli paljon mukavampi katsoa ulos, ulkona oli pimeää; mutta eihän näistä klaseista näe enää ulos!
Ikkunoiden pesu on muutenkin vain hetken helpotus kaupungissa ja silti pitää vielä odotella, että lakasulakasu-autot pesevät kadut, ennen kuin uskaltaa pestä ikkunat vesi-fairy-etikkaseoksella ja hinkata ne ainakin pariksi päiväksi sanomalehdellä timantinkirkkaiksi ilman ensimmäistäkään viirua.
Silloin on mukava hetki istua pannukahvia juoden tiiraillen hetki täydellistä maailmaa.
Seuraavana päivänä sama alkaa alusta.
On tämä yhtä helevettiä.
Zeissin Makro-Planar 2/100 tekee kuitenkin parhaansa.
No comments:
Post a Comment